Päivät 45-65

Viimeiset viikkoni Edinburghissa sujuivat erittäin kiireisissä merkeissä. Tein 12-tuntisia työpäiviä viitenä tai jopa kuutena päivänä viikossa. Tavallisen menun tilalle vaihdettiin erityinen joulumenu, joka oli hyvin suosittu asiakkaiden keskuudessa. Minun vastuullani oli jälkiruokien misaaminen sekä esille laitto. Pääsin valmistamaan muiden muassa inkiväärikakkua, pannukakku-juustokakkua sekä valkosuklaamoussea omatekoisten oreo-keksien kera. Viimeisen viikon torstai ja perjantai olivat aivan erityisen hetkisiä, sillä tuolloin Calistogassa vieraili yhteensä 200 asiakasta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja Gordon oli erittäin tyytyväinen suoritukseeni, mikä näkyi lopulta myös arvioinnissani 😉

Päivät 38-44

12274636_688998701236456_759240461333883524_n

Tällä viikolla poikaystäväni Lauri tuli katsomaan minua tänne Edinburghiin. Sunnuntai sekä maanantai sujuivatkin paljolti ruokaostosten ja siivoilun merkeissä. Tiistai-iltana Lauri saapui ja majoittui luokseni tänne vuokra-asunnolle. Itse jouduin valitettavasti olemaan töissä torstaihin asti, joten näinä päivinä hän kierteli yksinään kaupungilla ja vieraili muiden muassa Kansallismuseossa.

12316337_688998321236494_9106333415725266137_n

Torstai oli työpäivänä aivan erityisen kiireinen, sillä tuolloin Calistogassa järjestettiin viininmaistajaiset. Aamupäivällä misailimme yhdessä koko keittiötiimin voimin. Iltaa kohden asiakkaita alkoi virrata sisään ja pian koko ravintola oli tupaten täynnä. Itse maistajaiset pidettiin kadun toisella puolella sijaitsevassa kellarissa. Minun tehtäväni oli valmistaa salaatit sekä huolehtia yleisesti alku- ja jälkiruoista. Ilta sujui kaiken kaikkiaan todella mallikkaasti ja lopuksi saimme Gordonilta kehut suorituksestamme.

11036419_688998741236452_8595338412012637126_n

Loppuviikon vietin yhdessä Laurin kanssa. Perjantaina vierailimme Edinburghin linnassa, jonka sisäpuolella en ollut itsekään ennen käynyt. Rankkasateesta huolimatta linna oli ehdottomasti kokemisen arvoinen – huipulta avautuivat loistavat näkymät ja sisätiloista löytyi mielenkiintoisia näyttelyitä. Turistikadulta löysimme mahtavan fish & chips – ravintolan. Lauantaina shoppailimme ostoskeskuksessa, jonka Lauri oli löytänyt yksin seikkaillessaan. Sitä ennen kävimme ihastelemassa Princes Streetin yhteyteen perustettua jouluaiheista tivolia. Torstai-illan päätteeksi Gordon oli lupautunut tarjoamaan minulle sekä poikaystävälleni ilmaisen illallisen, joten ostoskassit käsissämme suuntasimme kohti Calistogaa. Siellä Gordon sekä Ignatius ottivat meidät vastaan. Itse tilasin ankanrintaa ja Lauri kehui lammaspihviään parhaaksi pihviksi, jonka on koskaan syönyt.

Päivät 35-37

12241311_686822664787393_3480355545024218518_n

Torstai sujui vapaapäivän merkeissä. Kävin tutustumassa Muotokuvagalleriaan, joka osoittautui todellakin käymisen arvoiseksi kohteeksi! Näyttely oli valtava, ja sieltä löytyi teoksia monelta eri aikakaudelta. Myös itse rakennus oli todella upea näky.

Perjantaina ja lauantaina olin koko päivän töissä. Olemme nyt Keithin kanssa saaneet työskennellä hyvin itsenäisesti alku- ja jälkiruokien puolella.

Päivä 34

Tänään sain ikäväkseni kuulla, että Alex ei tule enää työskentelemään Calistogassa. Tieto tuli minulle shokkina, sillä tähän asti olen tehnyt töitä pääasiassa juuri Alexin kanssa, ja hänen myötään kaikki uurastukseni haihtuu savuna ilmaan. Kuinka käy arviointini? Alexin paikkaa tulee korvaamaan omistaja Gordon, kunnes ravintolaan löydetään uusi head chef.

Päivät 30-33

IMG_20151116_122704547_HDR

 

Sunnuntaista tiistaihin sain viettää vapaa-aikaa. Sunnuntain pysyttelin lähinnä asunnolla, mutta maanantaina vierailin Kansallisessa Taidegalleriassa ja tiistaina Nykytaiteen galleriassa. Ensin mainittu sijaitsee Princes Streetin varrella ja jälkimmäinen noin 20 minuutin kävelymatkan päässä Lothian Roadilta. Kumpaankin on ilmainen sisäänpääsy.

IMG_20151117_124316107

Kansallisgalleria oli täynnä hienoja, pääasiassa skotlantilaisten taiteilijoiden maalaamia tauluja ja teokset oli lajiteltu eri huoneisiin aikakauden mukaan. Nykytaidegalleria oli melkoinen pettymys – maksuttomaan näyttelyyn sisältyi ainoastaan kaksi pikkuruista huonetta, joissa oli esillä vain muutama veistos ja maalaus.

Päivät 26-29

12246658_684816038321389_3332240527782685377_n

12208654_684816061654720_242059327111849516_n

Keskiviikkona vietin vapaapäivää asunnolla, piirrellen sekä kuunnellen musiikkia. Torstaina olin koko päivän töissä. Perjantaina kävin katsomassa Burnt-nimisen elokuvan, joka kertoo huumediilerien jahtaamasta hulttiokokista (Bradley Cooper). Todella opettavainen raina! Lauantaina olin jälleen töissä klo 11-23. Ilta oli haastava asiakaspaljouden vuoksi, mutta selviydyimme kaikesta huolimatta kunnialla.